Suunnittelemme grafiikkaa. Kauttamme saat esitteet, lehdet, logot, mainokset, käyntikortit sekä kaikki muut yritys- tai yhteisökuvaa luovat tuotteet. Taitamme myös kirjoja ja suunnittelemme kirjankansia useille eri kustantamoille.
Meiltä saat myös interaktiiviset multimediaesitykset sekä tyylikkäät ja toimivat Internet-sivut.
Erilaisten näyttelyiden visuaalisen ulkoasun ja käyttäjäkokemuksen suunnittelu kuuluu myös vahvasti osaamiseemme.
Interaktiivinen multimedia on oiva väline tuoda sanomasi näyttävästi esille. Kosketusnäytöllä toimivaan esitykseen mahtuu paljon asiaa pieneen tilaan, esimerkiksi museo-, messu- tai kongressiopasteena. Esityksiimme voi käydä tutustumassa mm. Tampereen Museokeskus Vapriikissa, Tieliikennemuseo Mobiliassa tai Suomen maatalousmuseo Sarkassa.
Kirjojen ulkoasu, taitto ja kansien suunnittelu muodostavat suuren osan työstämme. Erityisesti omaamme kokemusta oppi- ja tietokirjojen sekä tieteellisten julkaisujen taitosta, mutta muunkaanlaiset kirjat eivät ole meille vieraita. Olemme valmistaneet materiaalia suomen ja englannin lisäksi mm. kiinan, japanin, tsekin, ranskan, saksan, ruotsin, tanskan, puolan, venäjän, viron, kreikan, italian, espanjan, latinan, hindin, turkin, arabian ja farsin kielillä.
Mediaketulta saat edullisesti kaikki graafisen suunnittelijan palvelut: logot, esitteet, lehdet, kirjat, mainokset ja julisteet – juuri sinun tarpeittesi mukaan – ammattitaidolla ja nopeasti! Yritys- tai yhteisökuvan kokonaissuunnittelu kuuluu myös vankasti kokemuspiiriimme. Näyteikkunoiden ja autojen teippausten suunnittelu samoin kuin erilaisten opaste- ja mainoskylttien sekä valomainosten suunnittelu kuuluu luonnollisesti myös tuotevalikoimaamme.
Suunnittelemme ja toteutamme www-sivustoja – isoista pienen pieniin. Tekemämme sivut ovat samalla sekä näyttävät että ehdottoman toimivat. Kikkailua kikkailun vuoksi emme harrasta, vaan näkökulmamme on viestinnällinen, asiakkaan tarpeisiin ja tavoitteisiin keskittyvä. Suunnittelemme ulkoasuja myös alihankintana.
Suunnittelemme erilaisten näyttelyiden ja näyttelyosastojen visuaalisen ilmeen ja käyttäjäkokemuksen. Tarjoamme myös samaan pakettiin graafisen suunnittelun, multimedia- ja videotyöt, äänisuunnittelun, julkaisut, verkkosivut ja mainokset.
Kauttamme saat palvelukseesi usean eri alan ammattilaisia. Toimimme tiiviissä yhteistyössä kirjapainojen, suurkuvatulostamojen, teippareiden, valo- ja videokuvaajien, äänituottajien, Internet-palveluntarjoajien ja ohjelmoijien kanssa.
Portfoliostamme löydät esimerkkejä valmistuneista töistämme. Yli 25-vuotiseen uraan toki mahtuu paljon muutakin. Ajankohtaisia esimerkkejä löydät myös Facebook-sivuiltamme.
Mobilian teemanäyttelyn näyttely- ja graafinen suunnittelu sekä multimediat.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, logo, multimedia, videoeditointiTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taitto850 x 275 cm mainostaulun suunnittelu.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittelyNäyttelyn grafiikan suunnittelu.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, taittoKirjan suunnittelu ja taitto Auton ja tien museo Mobilialle.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, taittoJättikokoinen lautapeli Mobilian Reissun päällä -näyttelyyn.
graafinen suunnittelu, pelisuunnitteluMultimedioita Tampereen Kivimuseon Kiven voima -näyttelyyn Vapriikissa.
multimedia, graafinen suunnittelu, kuvankäsittelyMobilian vuoden 2024 näyttelyn suunnittelu
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, taitto, kuvankäsittely, logo, multimedia, wwwAuton ja tien museo Mobilian eKokoelmien verkkoselaimen ulkoasu.
graafinen suunnittelu, wwwwMobilian Gallerian pienoisnäyttelyn graafinen ulkoasu.
graafinen suunnittelu, logo, taittoKirjan ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, taittoMobilian näyttelyjulkaisu tavaraliikenteen ja kuljettajan työn kehityksestä.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittelyKirjastonjohtajien neuvottelupäivien verkkosivusto.
graafinen suunnittelu, wwwGraafinen suunnittelu Elävän Rallimuseon erilaisiin tuotteisiin (mukit, tarrat, postikortit, ym.)
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, logoNäyttelyn graafinen suunnittelu, suurkuvat ja multimediat.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, multimedia, videoeditointiNäyttelyn suunnittelu Mobiliaan.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, multimedia, videoeditointi, www-designTabloid-lehden suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, taittoAuton ja tien museo Mobilian päätyseinä päällystettiin n. 4 metriä korkealla valokuvakollaasilla.
graafinen suunnittelu, kuvankäsittely, projektiAuton ja tien museo Mobilian visuaalisen ilmeen uudistus.
graafinen suunnittelu, logo, brändiNäyttelyjulkaisun ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoMobilian teemanäyttelyn suunnittelu 2022.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimedia, videotuotanto, logoKahden näytön multimedia Mobilian uuteen ydinnäyttelyyn. Tuottajana Postimuseo. Samasta aineistosta verkkonäyttely Postimuseolle.
graafinen suunnittelu, multimedia, animaatio, wwwTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoMobilian vuoden 2021 teemanäyttelyn visuaalinen ja graafinen suunnittelu sekä multimediat.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimediaMobilian autokylän ulkomuseoalueen opasteet.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnitteluMobilian Menevää menoa -näyttelyn graafinen suunnittelu
graafinen suunnittelu, logoMobilian vuoden 2020 teemanäyttelyn visuaalinen ja graafinen suunnittelu.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimediaFinlaysonin ensimmäinen 200-sivuinen mallikirja vuosilta 1838–1894 muutettiin digitaaliseen muotoon kosketusnäytöllä toimivaksi multimediaksi museokeskus Vapriikin Finlayson 200 -näyttelyyn. Toinen multimedia esittelee Finlaysonin tehdasalueen rakennushistoriaa.
multimedia, graafinen suunnitteluTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoMultimedia ja esite ilomantsilaisesta runolauluperinteestä.
graafinen suunnittelu, multimediaKongressin ilmeen suunnittelu.
graafinen suunnittelu, taitto, wwwMobilian vuoden 2019 näyttelyjulkaisu.
graafinen suunnittelu, taittoMobilian vuoden 2019 näyttelyn visuaalinen ja graafinen suunnittelu.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimedia, logoTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoPohjoismaisen kongressin ilmeen suunnittelu.
graafinen suunnittelu, www, logoVerkkosivujen suunnittelu www.kirjastopaivat2019.fi
webdesign, graafinen suunnitteluEsite- ja julkaisusarja Jyväskylän, Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoille.
taitto, graafinen suunnitteluKesätapahtuman tunnus ja markkinointimateriaali
logo, graafinen suunnittelu, taittoNäyttelyjulkaisu Mobilian vuoden 2018 teemanäyttelylle.
graafinen suunnittelu, taitto, valokuvausMobilian vuoden 2018 teemanäyttelyn visuaalinen ja graafinen suunnittelu.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimedia, logo, animaatioTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoPostin pääkonttorin ja lajittelukeskuksen tarina Pasilassa kahden näytön multimediana. Tuottaja Postimuseo.
multimedia, graafinen suunnitteluHockey Hall of Fame Finland -multimedia Suomen Jääkiekkomuseolle.
multimedia, graafinen suunnitteluEspanjan oppikirjan taitto. Julkaisija Finn Lectura.
taitto, graafinen suunnitteluMobilian vuoden 2017 teemanäyttelyn "Suomi turvassa 100 vuotta" visuaalinen suunnittelu.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, multimediaTabloid-lehden ulkoasun suunnittelu ja taitto.
graafinen suunnittelu, taittoKosketusnäytöllä toimiva kielipeli Aleksis Kiven syntymäkotiin Nurmijärvelle.
multimedia, graafinen suunnitteluKongressin ilmeen suunnittelu
graafinen suunnittelu, webdesignPuolan kielen oppikirjasarjan taitto. Kakkososa ilmestyy keväällä 2014. Julkaisija Finn Lectura.
Taitto, graafinen suunnitteluKeväällä 2013 Nuuksiossa avatun Suomen luontokeskus Haltian infomultimediat ovat Mediaketun käsialaa.
MultimediaKansainvälisen museoalan kongressin ulkoasun suunnittelu ja materiaalin tuotanto.
LOGO, GRAAFINEN SUUNNITTELU, TAITTO, WEBTamperelaisen Museokeskus Vapriikin Innovaatiot-näyttelyn lukuisten eri tyyppisten multimedioiden tuotanto.
MultimediaMuseokeskus Vapriikin laajasti kansainvälistäkin mainetta niittäneen Tampere 1918 -näyttelyn multimedioiden tuotanto.
MultimediaPohjoismaisen gerontologia-kongressin ilmeen suunnittelu. www.23nkg.fi
graafinen suunnittelu, logo, taitto, webdesignPostimuseon ja Postimuseon ystävät ry:n vuosikirjan taitto.
taitto, graafinen suunnittelu, kuvankäsittelyKansainvälisen filateliatapahtuman ilme: logo, julkaisut, esitteet, mainokset, opasteet.
graafinen suunnittelu, logo, taittoTampereen luonnontieteellisen museon kevättalvella 2015 avautuneeseen laajennukseen valmistimme yhdeksän multimediaesitystä monikosketusnäytöille.
multimedia, graafinen suunnitteluTieliikenteen valtakunnallisen erikoismuseon mainostoimistopalvelut.
graafinen suunnittelu, näyttelysuunnitteluKeväällä 2015 avautuvan Mobilian näyttelyn julkaisun ja tekstitaulujen suunnittelu. Näyttely on osa Trafiikki-museoiden yhteistä verkostonäyttelyhanketta.
www.mobilia.fi | www.trafiikki.fi
Kansien suunnittelu ja uuden osan taitto.
taitto, kannen suunnitteluSeinäkartan suunnittelu ja piirtäminen sekä multimedia Kymenlaakson museon "Mutkat suoriksi" -näyttelyyn.
graafinen suunnittelu, multimediaRallimuseon visuaalisen ilmeen ja markkinointimateriaalin suunnittelu.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnittelu, logo, taitto, multimediaNäyttelysuunnittelu ja graafinen suunnittelu Mobilian vuosittain vaihtuvaan näyttelyyn. Pakettiraketit on avoinna 18.3.–18.12.2016.
näyttelysuunnittelu, graafinen suunnitteluNeljä multimediaa ja verkkosovellus museon uuteen perusnäyttelyyn.
multimedia, www, graafinen suunnitteluNäyttelyjulkaisu / Mobilian vuosikirja 2016.
graafinen suunnittelu, taitto
Mediakettu Jari Peurajärvi on vuonna 1997 perustettu graafiseen suunnitteluun erikoistunut mainostoimisto. Fyysisesti sijaitsemme Kivääritehtaankadulla Jyväskylässä keskellä Suomea. Asiakkaamme sijaitsevat ympäri Suomea.
Mediakettu is a graphic design studio specializing in information graphics. Mediakettu was founded in 1997 by chief designer Jari Peurajärvi. Mediakettu designs graphics both for print and electronic media. From us you get brochures, magazines, logos, business cards, letterheads, ads, books, flyers, multimedia, webpages, animations – everything. Lately we have been specializing in exhibition and museum design.
Ota yhteyttä, kysy, pyydä tarjousta!